D80 Elämän kekkerit
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
Kirjoittaja
Leivontaa, ruoanlaittoa, sisustusta ja välillä muutakin näpertelyä elämän kekkereissä.
Kaiken takana parikymppinen naisenalku, jonka elämää sulostuttaa avomiehen lisäksi lauma koiria. Innostukseni blogin pitoon lähti monista ihanista leivontablogeista. Mitään elintarvikealan koulutusta tai työkokemusta ei ole, joten harjoittelupohjalla mennään ja kantapään kautta opitaan :)
Jätä viesti käynnistäsi ja tule pian uudestaan! :)
Kävijälaskuri

Blogissa on vierailtu 4.11.-31.5. välisellä ajalla 9147 kertaa.

31.5. lähtien kävijöitä on ollut:


Menossa mukana




Tunnustuksia


10.03.2009 - 17:37

Heh, taas jatketaan katastrofin selvittelyä. Tarkoitukseni oli tehdä torttu samalla ohjeella kuin viimeksi:

4 munaa

1½ dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

Vatkaa pohjan munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset siivilän läpi taikinaan. Sekoita nostellen, jotta vaahto ei laskeennu. Paista pohja (voidellun) leivinpaperin päällä pellillä 200 asteessa n. 10 min.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten suunnittelin.... Laitoin vahingossa 1ja 1/2 desiä perunjauhoja eli desin liikaa! Melkein jo itkua väänsin kun mies tuli väliin ja sanoi, että "Laita puoli desiä maitoa sekaan ja paista, ei siitä kauheaa voi tulla!" No,  toinen vaihtoehto oli roskis, joten ei muuta kuin maitoa sekaan...

Eihän siitä kunnon kääretorttua tietenkään tullut, vaan tällainen paksu ja kuiva pötikkä:

 

Väliin laitoin mustikkavalkosuklaamoussea:

2dl mustikoita

2,5dl Flora Vispiä

200g maustamatonta tuorejuustoa

130g valkoista suklaata

Sulata suklaa vesihauteessa. Vaahdota Flora Vispi. Vatkaa tuorejuusto, sulatettu suklaa ja mustikat vispivaahtoon.

Lopuksi koristelin käärön Flora Vispillä ja mustikoilla. Täyte oli erittäin hyvää ja sopii varmasti tosi hyvin kakun täytteeksikin. Suosittelen kokeilemaan! :)

 

07.03.2009 - 02:10

Tv-vinkki kaikille leivonnan ystäville:

JIM La 7.3. Klo.18.30

Kakkutehdas

"Tässä jaksossa kakkuja tehdään sikarien, viinin ja panssarivaunujen innoittamana. Jälleen kerran Charm City Cakes yllättää luovuudellaan."

05.03.2009 - 19:50

Ennen talviloman alkua vein työpaikalle tällaisen lomakakun. Koristelut nyt on miten on, mutta maku oli kyllä kohdillaan :)

Pohja:
1½ pötköä Minttu-Dominokeksejä
80 g voita

Täyte:
4 liivatelehteä
2 pss Pätkis Mini Bites-paloja
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 tlk Flora Vispiä
½ dl kuumaa kahvia

Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Sekoita murennetut keksit ja sulatettu voi keskenään ja painele seos vuokaan.  Nosta pohja jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan ja valmista täyte. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi. Hienonna Pätkikset ja sekoita ne tuorejuuston joukkoon. Lisää juustosuklaa-seos Flora Vispi -vaahtoon. Sekoita liivatteet kuumaan kahviin ja kaada seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa muutama tunti / seuraavaan päivään.

Koristele mielesi mukaan, itse spritsasin tummalla suklaalla.

17.02.2009 - 22:53

Appelsiini ja suklaa on todella hyvä yhdistelmä, joten nyt se päätyi muffinsseihin. Tein muffinsit samalla ohjeella kuin omarsuklaa-muffinsitkin. Maidon tilalle laitoin kuitenkin appelsiinimehua.

16 kpl sydämenmuotoisia muffinsseja

1 levy Maraboun Appelsiinikrokantti-suklaata
150 g margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl appelsiinimehua

Leikkaa puolet suklaalevystä rouheeksi. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen mehun kanssa. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen.

Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi suklaapala sydämeksi ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa 12-15 min.

Koristelu:
1 prk Flora Vispiä
200 g Appelsiinituorejuustoa (Valio Viola)
Raastettua appelsiinin kuorta
(Tummaa suklaata)

Vaahdota Flora Vispi ja sekoita se tuorejuuston kanssa. Pursota jäähtyneille muffinsseille ja ripottele päälle raastettua appelsiinin kuorta. Harjoittelin itse samana päivänä spritsattuja suklaakuvioita, joten käytin niitäkin koristeluun :)

Nämä olivat tosi herkullisia, suosittelen!

13.02.2009 - 17:45

Kuten ehkä olette huomanneet, on blogissa on ollut alkaneena vuonna melko hiljaista. Syitä on oikeastaan kaksi: olemme keväällä muuttamassa ja sen järjestelyt vievät oman aikansa. Toinen syy on se, että yritämme parantaa ruokailutottumuksiamme. Siitä syystä olen koittanut karsia leivontaa ja erityisesti leipomusten syöntiä. Tämä näkyy olevan tavoitteena myös muutamilla muilla leipojilla, terveisiä vaan teille saman urakan kanssa kamppaileville ;)

Haluan kuitenkin esitellä teille kaksi uusinta leivontakirjaani. Suklaa-kirjan ostin itselleni ennen joulua ikään kuin joululahjana, Unelmakakut paljastui joulupukin paketista. Kerrassaan ihania kirjoja molemmat, etenkin Ullan kirjassa on mahtavia vinkkejä. Suositelen lämpimästi kaikille!

24.01.2009 - 12:44

Minun teki eräänä päivänä ihan hirveästi mieli mokkapaloja, tällä kertaa tein pohjan kuitenkin pyöreän piirasvuokaan ja niin syntyi mehevä suklaapiiras. Pohja on sama kuin Daim-paloissa. Päälle ripottelin SLY:ltä saamiani ihania sydänkoristeita.

Pohja:
200 g margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
1 ½ dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
4 tl leivinjauhetta

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 10 min.

Kuorrutus:
500g tomusokeria
1 dl vahvaa kahvia
75 g margariinia
3rkl kaakaojauhetta

Sulata margariini ja sekoita kuorrutteen aineet tasaiseksi massaksi. Levitä piiraan päälle, koristele ja anna jähmettyä jääkaapissa.

16.01.2009 - 18:06

Tammikuu oli viimeinen sly-ringin kuukausi ja sain paketistani osan jo kuun alkupuolella. Nyt loppuosakin löysi luokseni :)

Paketissa oli kaksi punaista pyyhettä, Marimekon servettejä, kaunis kortti ja ja pari konvehtia, jotka katosivat parempiin suihin ennen kuin kerkesin ottamaan kuvan.

Salainen leivontaystäväni oli Tanja. Oikein kovasti kiitoksia sinulle kaikista ihanista paketeista! :)

07.01.2009 - 20:07
Ihana SLY:ni muisti minua jo näin heti tammikuun alussa. Paketissa oli luita koirille, sydämenmuotoisia koristeita ja kultakuulia. Mukana viesti, jossa kerrottiin että loput tammikuun paketista tulee myöhemmin.




Palasin tänään töihin joululoman jälkeen ja meillä oli heti alkuun tosi rankka päivä. Olipa ihana tulla kotiin kun oli tällainen mukava yllätys vastassa :) Kiitos sly:ni sekä minulta, että koirilta! :)
07.01.2009 - 00:16

Olin ystäväni kanssa järjestämässä uuden vuoden juhlia sini-hopeateemalla ja sain kunnian vastata myös kakkupuolesta. Juhlien luonteen vuoksi, pitkään suunnittelemani K18-kakut sopivat tilaisuuteen paremmin kuin hyvin! Tasapuolisuuden nimissä kakut edustivat kumpaakin sukupuolta.

Boob-cake

 

Man-Cake

Molemmissa on marsipaanipääliset hopeakuulakoristein. Ihonvärin sai aikaan sekoittamalla valkoista, vaaleanpunaista ja keltaista marsipaania. Ennen marsipaanin laittoa levitin kakulle diplomaattikreemin:

2,5dl Flora Vispiä

2dl vettä

3/4 dl Vaniljakreemijauhetta

Valmista valmis vaniljakreemi mittaamalla kulhoon 2dl vettä, lisää sitten 3/4 dl vaniljakreemijauhetta ja vatkaa n.5 minuuttia. Nosta kreemi jääkaappiin n.5 minuutiksi ja vaahdota tällä välin Flora Vispi. Sekoita Flora Vispi ja vaniljakreemi yhteen.

Diplomaattikreemi käy marsipaanin alle todella hyvin, sillä sen avulla marsipaani saa hyvän tarttumapinnan ja lisäksi marsipaani ei vetisty niin helposti kuin esim.pelkän kerman päällä ollessaan.

Kakuissa oli moussetäytteet:

2,5dl Flora Vispiä

200g maustamatonta tuorejuustoa

250g karkkimurskaa

Vaahdota Flora Vispi ja sekoita tuorejuusto vaahdon joukkoon. Lisää karamellit ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Mieskakussa karkkeina oli Marianne, naiskakussa ranskanpastillit (koska Mariannet oli kaupasta loppu). Minä en käytä täytteissä liivatetta, mutta halutessaan voi sellaisenkin täytteeseen lisätä.

Molemmat kakut olivat ihan tavallisia 6 munan sokerikakkupohjia, joissa kostutuksena helppo sokerivesi:

2½ dl vettä

25 g sokeria

Laita ainekset kattilaan, kiehauta ja anna jäähtyä. Kostuta kakku jäähtyneellä sokerivedellä.

 

02.01.2009 - 06:36
Tein eräänä päivänä viime kuussa taas tällä vanhalla tutulla ohjeella suklaakakkua. Käytin tähän sly:ltä saamaani suklaata. Pahoittelut, että on unohtunut tämä postaus laittaa tänne.



150g margariinia
130g tummaa suklaata
3 kananmunaa
3 dl sokeria
3dl vehänäjauhoja

Sulata margariini ja suklaa tasaiseksi massaksi.
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää jauhot ja rasva-suklaaseos vuorotellen muna-sokerivaahtoon.
Paista 225 asteessa n.20-30min, loppuajaksi laita leivinpaperi kakun päälle. Kakku jää keskeltä tahnamaiseksi.

..

Samalla toivotan kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta!